Mekö, Jumalan armeija?
Herra näyttää meille olevaa ja tulevaa, olevaa jotta tietäisimme missä ajassa nyt kuljemme ja tulevaa jotta tietäisimme kuinka toimia kun asiat maailmassa muuttuvat.
Uskovan ihmisen täytyy pitää itsensä henkisesti raittiina ja jatkuvan yhteyden Jumalaan avoimena.
Monia uskovia koetellaan rajuinkin toimenpitein hengen maailmassa.( Muista silloin, mitä enemmän sinulta vaaditaan sitä enemmän sinulle tullaan uskomaan. )
Jumala ei säästänyt Poikaansakaan pelastaakseen ihmiskunnan, kuinka Hän sitten antaisi meidän asettaa ristin ja veren työ halpa-arvoiseksi, antaen meidän elää synnillisessä itsekkyydessämme.
Välittäen vain itsestämme vaikka ulkoisesti näytämme muille välittävämme heistä.
Ihminen on kautta aikojen ollut naamioinnin mestari.
Katsoessamme seurakuntia näemme niissä niin monia uskovia jotka vuosikymmeniä käyvät rukousjonoissa parantelemassa ikuisia vaivojaan.
Haavoja jotka eivät tunnu paranevan lukuisista rukouksista huolimatta.
Kenestä luulet heidän todella välittävän?
Miksi he edelleen ovat sairaita pyörien oman napansa ympärillä.
emmekö me juuri tällaisella käytöksellä osoita Herran työn voimattomaksi kohdallamme?
Minä parannan teidät ja teen teidät todella terveiksi, Hän lupaa.
Kuitenkin ovat seurakunnat täynnä näitä jonottajia, jotka aina uuden saarnaajaan saapuessa kaupunkiin, rynnistävät kilvan rukoiltavaksi niistä samoista vanhoista vaivoistaan. Noista ikuisista syvistä haavoistaan, joidenka todella ei halutakaan parantuvan?
Jumalan työ ei voi mennä eteenpäin jos kaikki jatkuvasti hoitavat vain itseään.
Herra pyysi meitä kaikkia ennen uskoontuloamme laskemaan kukin omalla kohdallaan ne kustannukset joita se pitää sisällään olla Jumalan sotilas, ja sitten päättämään.
Sotilaskin tietää sotaan mennessään olevansa koko ajan tulituksen vaarassa ja mahdollisuudesta menettää jopa henkensä tehtävää suorittaessaan.
Voiko siis meitä tänään kutsua Jumalan sotilaiksi?
Miltä sinun mielestäsi sellainen armeija näyttää, jossa suurin osa sotilaista on jatkuvasti sairasjonossa ja toiset kuluttavat enemmän aikaa toistensa sättimiseen, kuin torjumaan vihollista.
Ottaisitko sinä tämänkaltaisen armeijan suojelemaan itseäsi ja maatasi.
Mitenkä luulet uskomattomien toimivan, nähdessään meidät jumalan armeijan tämän hetkisessä tilassaan?
He todella näkevät sivullisina meidän käytöksemme, arvioiden meidät sen mukaan.
Koska tulee se aika jolloin vihdoinkin tajuamme oman paikkamme Jumalan armeijassa, ja alamme tehdä torjunta työtä vihollista vastaan yhdessä?
Sekä alkaisimme totisesti käyttäytyä kuin Jumalan joukko-osasto ja kunnialla kantaa Hänen nimeään.
Saatana ei koe meitä uhkana laisinkaan jos mielenlaatumme ei radikaalisesti muutu.
Näettehän itsekin että sillä on laajat alueet ja verkostot ympäri maailmaa ja se vahvistaa linnoituksiaan jatkuvasti ja aivan oman Hengellisen leirimme ympärillä ja joskus jopa aivan leirin sisällä.
Herra itse lupasi lähettää meille Pyhän Hengen, Puolustajan, joka neuvoo ja opettaa meitä kaikessa!
Olemmeko antautuneet Pyhän Hengen opetukselle ja neuvoille? Onko Pyhä Henki komentajana hengellisen joukko-osastomme keskellä?
Ei, sillä jos seurakuntien tila on tämä mikä se tänä aikana on, niin totisesti ei.
Eikö olisi jo aika antaa Pyhän Hengen tulla ja ottaa valta seurakunnistamme kaikkialla?
Muutoin ei yksikään meistä ole saavuttava sitä mikä luvattu on.
Olemme kuin Israelin heimo erämaassa, saamme kiertää kehää tällä aavikolla niin kauan kuin itse tahdomme.
Ihmisen pahin vihollinen ihmiselle on hän, ihminen itse.
Ja kun muistelet mitä kaikkea ihminen sisältää, riitaa, ahneutta, itsekkyyttä ja paljon kaikkea muuta, ei ole toivoakaan päästä tästä erämaasta pois jollemme kuole itsellemme ja haluillemme.
Siispä ainoa mahdollisuutemme on nöyrtyä ja antaa Jeshuan ottaa sijaa itsessämme sekä avautua Pyhän Hengen opetusten alle.
Aikaa ei enää ole kauan, katsokaa ajan merkkejä ja katsokaa viikunapuuta….
Pelottavaa, eikö totta?
Koska se oikein tapahtui, milloinka Jumala menetti pyhyytensä meidän ihmisten keskellä?
Sillä Pyhänä Jumalana me emme tunnu Häntä pitävän.
Kuuntelin tässä joitakin aikoja sitten, nuoren ”uskovan” neidin omaa todistusta Jumalan läheisyydestä omassa elämässään.
Jeshua oli hänelle ”yläkerran Jesse” ja muukin käytös oli kovin itsekeskeistä eli omat halut ensisijalla.
Esirukousta hän alati pyysi miehen saamiseen tai muuten lähtee hakemaan sitä vaikka mistä, ongelmia oli vaikka muille jakaa ja hänen puolestaan rukoiltiin monen monituista kertaa.
Ja monet ”uskovat” rukoilivat, tuhlaten aikaansa tyhjiin valuneisiin pyyhtöihin.
Jumala on sanonut miten meidän tulee rukoilla ja mitä etsiä.
Etsikää ensin Taivasten valtakuntaa….. etsikää Jumalaa ja rukoilkaa Pyhässä Hengessä.
Seurakunnat eivät opeta lampailleen tätä Jumalan Pyhyyttä.
Ottakaa kengät jalastanne, sillä paikka jonne astutte, on Pyhä maa.
Sen kaltaista oli kunnioitus Herraa kohden ennen muinoin?
Ja kun kokoonnumme rukoilemaan Herran Jeshuan nimessä, on paikka silloin Pyhä.
Hänhän sanoi olevansa silloin meidän keskellämme.
Missä kaksi tahi kolme kokoontuu minun nimessäni jne….
Ei silloin rukoilla turhuuksia, ei omia himoja täyttäviä toiveita, vaan Pyhä Henki tietää mitä kukin meistä tarvitsee ja meidän tulee rukoilla Pyhän Hengen antamia Jumalalle mieluisia rukouksia.
Mihin kummaan se kadonnut meidän seurakunniltamme ja paimeniltamme joiden tulisi näyttää esimerkkiä ja opettaa lampaitaan.
Monet sanovat minulle etten näe kokonaisuutta ja siksi puhun näin.
Mutta minä sanon Teille kaikille, että vähäinenkin hapatus hapattaa koko taikinan, ja jos suola käy mauttomaksi niin mihin se enää kelpaa?
Ei muuhun kuin pois heitettäväksi.
Ja jos oikein muistelemme Herramme sanoja, olemme me muistaaksemme se elämän suola?
Seurakunnat ovat ajautuneet kauas pois, Jumalan suunnitelmista.
Mutta siellä seurakunnissakin on pieni joukko, jäännös jolla vielä on totisen Jumalan todistus huulillaan ja Herran kunnioitus iskostettuna syvälle sydämen sopukoihin.
Tämä jäännös elää vain kovin hiljaista ja yksinäistä elämää pienessä joukossa.
Näitä pieniä joukkoja on maailmassa vaikka kuinka monta ja toivon hartaasti että se aika koittaisi kun he kerääntyvät yhteen ja julistavat taas vanhan ajan rehellisen veren evankeliumin ja nostaisivat Jumalan kunnioituksen seurakunnissa sille kuuluvalle paikalleen.
Niin valtavat aarteet mitkä saimme Herraltamme Hänen noustuaan takaisin taivaaseen.
Pyhän Hengen, Jumalan Hengen opettajaksi, mutta katsokaa nyt mihin tilaan olemme itsemme saattaneet.
Oletko huomannut kirkoissa erilaisia teematapahtumia, on taidenäyttelyä, sinkkunaisten ja sinkkumiesten tapaamisiltoja erilaisia harrastuksia.
Sitten taas vuorostaan, niin sanotuissa vapaissa suunnissa.
Seurakuntatilaa vuokrataan vapaa-aikana erilaiseen toimintaan, esim. karate kurssilaisille aamupäivisin ja musiikin ja tanssin harrastajille niinä iltoina jolloin Hengellisiä kokouksia ei pidetä.
Näin kuulemma karsitaan ylimääräisiä menoja, mutta!
Eikö Jumalan huone, joksi se on rakennettu tai erotettu, eikö se ole Jumalan huone myös muinakin aikoina eikä vaan Hengellisten kokousten hetkellä?
Missä ovat hengelliset portinvartijat?
Tälläkin asialla on suuri merkitys Jumalan Pyhyyden tunnustamiseksi.
Israelissa, vanhan liiton aikana oli Jumalan huone niin pyhä, että sinne ei päässeet kaikki.
Vain papit pääsivät kaikkein pyhimpään.
Nyt me, uudestisyntyneinä ja Jumalan papistona sallimme tiloissamme tapahtuvan erinäisiä asioita, eikö siis niin sanotusti seurakuntamme ”esipihat” olenkin nyt juuri pakanain tallaamia?
Jumala oli Pyhä silloin ja Hän Pyhä myös tänään.
Jos me emme osoita Jumalan Pyhyyttä omassa vaelluksessamme, eivät uskomattomatkaan ota sanomaamme ja todistustamme vakavasti.
Uskontoa ja uskoa ei voi, eikä saa harrastella.
Pääsy Jumalan seurakuntaan on vakava ja koko elämän täyteinen asia.
Sisälle pääsy on kuolemattomuuden saavutus ja voitto Jumalan läheisyydessä iäisesti.
Me pidämme sisällämme niin suuria salaisuuksia, ettei meillä ole varaa suhtautua Jumalan työhön yliolkaisesti ja tehdä sitä vain silloin kun se meille sopii.
Muistakaa että meidän tulee kulkea Jumalan aikataulussa, ei omassamme.
Sitten Profeetat, miksi me edelleen kivitämme heitä?
Henkisesti manipuloiden ja väärin tulkiten ”Jumalan sanaa” me ajamme profeetat pois seurakunnistamme.
Näin niistä ei ole haittaa sillä Profeetat todella näkevät piilotetunkin synnin ja julistavat mahdolliset tuomiot sen seurakunnan ylle missä vääryys tapahtuu.
Totuus on se että paimenet pelkäävät profeettoja.
Onnellinen se seurakunta jossa Profeetan virka on myös laskettu paimenen ylle.
Sillä seurakunnalla on mahdollista saavuttaa se luvattu ja siinä seurakunnassa todellinen morsian kasvaa.
Siinä seurakunnassa ovat kasvun edellyttämät juuret vielä jäljellä, niitä ei ole opintuulissa katkottu.
Ja ne juuret ovat Jumalassa jaJuutalaisuudessa, hyvin vahvasti Jumalan maaperässä.
Vai luuletteko todella Jumalan tehneen virheen valitessaan tämän määrätyn kansan itselleen?
Meidän tuntemassamme raamatussa on monia puutteita, esim. monet Apokryfikirjat on jätetty huomiotta, miksi?
Koska ne paljastavat näitä asioita mistä nyt kirjoitan.
Ne todistavat Leeviläisyyden pappeudesta, Juudan kuninkuudesta, kuin varmistaen tulevia tapahtumia joita Toorastakin löydämme.
Mutta ne myös tuovat esiin paljon suurempia näköaloja siitä kuinka meidän tulisi uskovina toimia.
Ne todistavat myös monissa kohden Jumalan pojan Jeshuan osuudesta Juutalaisuudessa jo vanhan liiton aikoihin.
Meiltä vaaditaan paljon, sillä olemmehan pappeja, Jumalan itsensä asettamia.
Alussa ”kristinusko” jopa kielsi Sanan kirjoittamisen kansan kielellä, pakanain hallitsemassa maailmassa luettiin raamattua latinaksi.
Kukaan ei todellakaan tullut hullua hurskaammaksi, ja silloiset ihmisten asettamat papit tiesivät sen.
Näin he hallitsivat kansaa, piilottamalla totuuden tavallisen ihmisen ymmärrykseltä.
Sittemmin Sanaa käännettiin jo muillekin kielille, mutta näillä ihmisten asettamilla papeilla oli toinen yllätys taskussaan.
Nyt vuorostaan poistettiin ne kirjoitukset teksteistä mitkä saisivat ihmiset kyseenalaistamaan heidän pappeutensa oikeutta.
Saatana tuntuukin olevan jatkuvasti kuin askeleen edellä ja uskon sen johtuvan siitä että me emme ole valveutuneita ja vaadi saada tietää totuutta, emmekä tunne henkilökohtaisesti Pyhää Henkeä.
Antaisiko tämänkin asian tiedostaminen jo meille aiheen ja sysäyksen palata alkukirjoitusten ääreen ja juurillemme.
Kohta Sana suljetaan uudelleen, ja vahvempien lukkojen taakse kuin aikaisemmin, suurin piirtein samoin kun suljettiin rautaesirippu Venäjän kansan ylle.
Kaikista Herran kokouspaikoista tehdään elokuvateattereita tai ylijäämävarastoja.
Siksi on aika tutkia sitä nyt, ja säilyttää se sydämissä sekä puhua sitä uskovien sisarten ja veljien kesken.
Siksi tulisikin seurakuntien kokouksista jättää kaikki turha pois ja sisällyttää kaikki Jumalan sanalle.
Pian tulee se aika että sallittua onkin vain se turha höpinä ja taas itse totisen Sanan puhuminen laissa jopa kielletään.
Kysynkin taas sinulta toistamiseen!
Olemmeko siis sotilaita vaiko lapsia, jotka leikkivät sotaa, ymmärtämättä sen vakavaa todellisuutta? Muistakaa kuuntelijani se, että Saatana ei leiki!
Se on vakavasti mukana ja sillä on kiire, sillä se tietää aikansa olevan rajatun ja se aika on kovaa vauhtia loppumassa.
Saatte olla varmoja siitä että sen panokset kovenevat ja se kerää joukkojaan yhä tiiviimmin tuhotakseen morsiamen ja yrittäen näin estää ne taivaalliset häät.
Siinä ei saatana kuitenkaan tule onnistumaan, mutta meistä itsestämme on kiinni se, minkälaisessa kunnossa morsian on Yljän saapuessa sitä noutamaan.
Kun luen alkuseurakunnan ajasta kertovia kirjoituksia, huomaan niissä sen Pyhyyden arvostamisen ja sen vakavuuden jolla uskovat ottivat tehtävät vastaan ja niissä olevat kehotukset.
Heidän joukossaan ei ollut yhtään puutteenalaista, he toivat kaikki apostolien jalkojen juureen ja kaikille jaettiin sen mukaan mitä kukin perhekunta tarvitsi.
He pitivät huolen toisistaan, erimielisyyksistään huolimatta he arvostivat toistensa uskon varmuutta ja heidän välillään hallitsi keskinäinen rakkaus Jeshuaan.
Mutta Herran tulemuksen viipyessä ja taivaallisen odotuksen pitkittyessä, he lamaantuivat.
Jotkut erosivat joukosta perustaen omia näkemyksiään omaavia suuntauksia, näin asettaen riitaisuuksia välilleen.
Nämä opinsuuntaukset ovat kirouksenamme tänäkin päivänä ja uskon Jeshuan toivovan meidän kaikkien palaavan siihen ensimmäiseen rakkauteen, siihen alkuun ja juurillemme.
Saatanan tarkoitus alun alkaenkin oli saada tämä silloinen uskovien joukko hajalleen, sillä ollessaan erossa toisistaan ja yhtenäisessä mielen kanssakäymisestä täysin ulkopuolisina, ei heistä ole vaaraa ja vastusta sen suunnitelmille.
Saatana pelkää uskovaisten todellista yhteyttä!
Meidän tuleekin vahvasti rukoilla että profeetat, paimenet, ovenvartijat ja ne jotka Herra asettaa aarrekammionsa valvojiksi löytäisivät ne oikeat paikkansa eri seurakunnissa.
Sillä samaan taivaaseenhan me olemme menossa, eikö totta?
Kuinka osaisimme elää siellä sovussa jos emme kykene siihen täälläkään?
Miksi kaikki tämä maailmallinen kaaos täytyy käydä läpi?
Oletko koskaan ajatellut miksi me olemme täällä?
Miksi ei Jumala suuressa viisaudessaan asettanut meitä heti taivaallisiin?
Luulen itse että tämä aika jona asutamme tätä maa planeettaamme, on se aika jolloin olemme täällä koulussa, oppimassa, sitä tehtävää varten joka meille kullekin osoitetaan taivaassa.
Herra itse sanoo meidän hallitsevan Hänen kanssaan, että istumme Hänen kanssaan valtaistuimilla.
Jos tehtävämme on kuninkaallinen, eikö silloin kannattaisi oppia nöyrästi meille tarkoitetut asiat ja kiittää ilolla siitä että Hän katsoi meidät arvollisiksi tähän tehtävään.
Ja jos otamme sen vakavasti vastaan, emme voi epäonnistua sillä meille on annettu paras ja arvollisin opettaja, Pyhä Henki!
Itsellänikin on tästä asiasta paljon opittavaa ja saan tehdä sen asian eteen kovasti työtä, Jumalan soturina oleminen ei ole helppoa.
Siinä on opittava antamaan itsensä sataprosenttisena uhrina Jumalan käsiin ja suostuttava siihen muokkaukseen minkä Hän parhaaksi kenenkin kohdalla näkee.
Se että ihminen uudesti syntyy, on suurin asian jokaisen yksilön kohdalla.
Silloin me pääsemme tähän taivaalliseen kouluun ja opetus alkaa.
Ja kuten huomaat, meistä ovat monet jääneet luokalleen tuhottomia kertoja ja ikäväkseni on myös huomata joidenkin, omatahtoisesti jättäneen koulun kesken.
Tämä on kilpailua josta Paavali puhuu, kurottautuminen sitä voitonseppelettä kohden.
Monet liukenevat pois, pelosta tämän maailman myrskyjen ja tuhon keskellä.
Mutta muistattehan Jeshuan veneessä opetuslastensa kanssa.
Meri pauhasi ja myrsky löi suuria laineita kohti venettä.
He kaikki pelkäsivät ja herättivät Herran.
Jeshua nousi ja nuhteli tuulta ja samalla meri tyyntyi.
Me olemme veneessä nyt, Herran kanssa, ja vaikka Herra on hiljaa, ei meillä ole mitään pelättävää, Hän on siinä meidän kanssamme.
Meidän tulee vain uskoa ja toimia edelleen, myrskyistä huolimatta.
Heti jos aallot tulevat liian suureksi, ja meitä alkaa pelottaa, niin olen aivan varma että Herra nousee ja nuhtelee sitä tuulta joka horjuttaa juuri silloin pahiten mielenrauhaamme.
Uskon myös että silloin kun opimme nojautumaan Jumalaan, Hänen sanaansa oikealla tavalla, me tulemme saamaan sen rauhan jonka Hän meille lupaa.
Minun rauhani, sen Minä annan teille, en minä anna teille niin kuin maailma antaa…..
Tämä on myös yksi niistä kallisarvoisista lupauksista joka auttaa meitä eteenpäin tässä kilpajuoksussa.
Mutta muistakaa että ette juokse yksin, sisaria veljiä on ympärillänne tavoitellen samaa kuin sinä itse.
Jos olet huomannut katsoessasi dokumentteja sotatilanteista, niistä missä joukko sotilaita juoksee tulituksessa?
Jos toveri kaatuu, silloin lähinnä oleva nostaa ja yrittää parhaansa mukaan auttaa tätä pois pahimmasta tulituksesta.
Samoin myös muut ympärillä olevat sotilaat tulevat auttajan ja autettavan suojaksi, näin yrittäen turvata heitä joutumasta maalitauluksi.
Kaikki auttavat toisiaan juuri siten kun heidät on koulutettu, heidät on opetettu toimimaan saumattomasti.
Tätä varten meitäkin koulutetaan Jumalan koulussa, Herran omaksi armeijaksi niin että myös meidän työmme evankeliumin toimessa olisi saumatonta.
Me emme voi toimia Jumalan työsaralla yksin, me tarvitsemme toisiamme.
Jokainen jäsen on tärkeä, niin kuin kehossammekin, ihminen jolta puuttuu jokin osa tietää varmasti miltä se tuntuu.
Jos sinulta puuttuvat kädet, on jonkun syötettävä sinua jos taas jalat, tarvitset apua liikkumiseen.
Me jäsenet Jumalan ruumiissa, me täydennämme toisiamme.
Myös siksi tämä Jumalan koulu on tärkeää, että oppisimme tuntemaan ne sisaret ja veljet jotka totisin mielin kulkevat Herassa.
Monia susia jotka ovat lammasten vaatteissa, on lähetetty joukkoomme, vakoilemaan sitä vapautta joka meillä on Herrassa.
Kuinka me oppisimme tuntemaan heidät jos emme kävisi tätä kouluamme Pyhän Hengen johdatuksessa.
Jos katselet ympärillesi siinä Hengen maailmassa joka meille esitetään, ihmisten toimesta.
Kaikki on muuttunut, kaikki se alkuperäinen uskon mitta on kuin kadonnut jonnekin.
He ovat totisesti muuttaneet ajat ja lain.
Yksi selvä esimerkki omasta mielestäni on jo Sapatin mitätöiminen, muuttaen tuon Jumalan säätämän ikuisen säädöksen sunnuntaiksi.
Herra sanoi itse sanassaan. 2 moos. 13 -17. Hän itse julisti Sapatin olevan pyhä.
Hänen Sapattinsa, Hänen lepopäivänsä joka meidän tuli pyhittää.
ikuinen säädös sukupolvelta sukupolveen, se on merkki, ikuinen merkki. Herra toistaa, Hänen ja Israelin välillä.
Ja me olemme Israel, uudesti syntynyt jäännös ja juurilleen palannut kansa Herransa eteen.
Monet kirkkoisät kammoavat Sapatin pitämistä, heille sunnuntai on kirkon pyhä päivä.
Miksi Jumalan selvät käskyt poistetaan lampaiden edestä ja heille syötetään sitä ruohoa jonka nuo papit ovat kuivattaneet, tuore ruoho se alkuperäinen ja juurista voimaa imevä varsi on nyhdetty irti ja sitten kuivattuna ja muunneltuna syötetään näille onnettomille.
Herra itse veisi meidät laitumille, niille avarille paikoille josta itse saisimme löytää syötävää ja ohjaisi meitä todellisten lähteiden ääreen.
Siksi onkin erityisen tärkeää löytää ne oikeat sisaret ja veljet, että meitä jotka jo olemme osanneet palata juurillemme, ei enää nyhdettäisi takaisin vääriin aitauksiin.
Lopun ajat ovat käsillä, emme tiedä aikaa emmekä hetkeä, mutta me voimme lukea merkkejä, niitä ajan merkkejä jotka ennustavat Herramme paluuta.
Siveettömyys on huipussaan, seksi, sodomia ja kaikkinaiset irstaudet täyttävät jokapäiväistä elämää, jopa niin näkyvästi ettei ihmiset edes huomaa sen haittaavia vaikutuksia ihmiskunnalle.
Se mikä ennen oli kauhistus, on tänään kunnia, ja sille hurrataan.
Herra sanookin että Hän ihmettelee löytääkö Hän yhtäkään joka kauhistuu tätä kaikkea, löytääkö yhtäkään jolla olisi uskoa silloin kun Hän palaa?
Ihmettelenpä itsekin, sillä Sanassa sanotaan että sinapinsiemenen verralla uskoa siirretään vuoria, niin mikä on silloin meidän uskomme mitta?
Mitä me pystymme siirtämään tällä uskollamme, kuinka vahvasti taistelemaan sen avulla.
Emme paljoakaan, mutta siksi meillä on toinen toisemme, että uskomme yhdessä vahvistuisi ja saavuttaisi sen mitan minkä se tarvitsee ihmeiden tapahtumiseen.
Siis kaikki me jäsenet Jumalan ruumiissa, me olemme erittäin tärkeitä toinen toisillemme.